Osteopatia ja kehon oma itseparanemismekanismi

26.02.2024

Hei,

ja tervetuloa lukemaan artikkeleja! Postaan tänne epäsäännöllisen säännöllisesti tietotekstejä liittyen osteopatiaan ja tänään aloitamme aiheella osteopatia ja kehon oma itseparanemismekanismi. Myös toiveita saa esittää artikkelien aiheisiin liittyen ja ne voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen corelinkosteopatia@gmail.com.

Kehon oma itseparanemismekanismi ja sen tukeminen on tälläkin sivustolla moneen otteeseen mainittu aihe, mutta mitä ne käytännössä tarkoittavat? Tämä teksti käsittelee osteopatiaa ja sen yhteyttä kehon itseparanemismekanismiin. Artikkelin aluksi selvennetään osteopatian periaatteita, jotka vahvasti liittyvät itseparanemiseen. Seuraavaksi käsitellään homeostaasia käsitteenä, jotta voidaan ymmärtää, minkälaisiin kehossa tapahtuviin prosesseihin itseparanemismekanismi perustuu. Tämän jälkeen on luonnollista käydä läpi, millä tavoin osteopaattisella hoidolla pyritään näihin kehon prosesseihin ja sitä kautta homeostaasiin vaikuttamaan.

Osteopaattiset periaatteet - kehon pyrkimys parantaa itseään

Osteopaattisella hoidolla on neljä perusperiaatetta, jotka perustuvat terveyttä painottaen lääketieteelliseen filosofiaan. Nämä periaatteet ovat: keho on kokonaisuus, rakenne ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa kaikilla tasoilla ja keholla on luontainen pyrkimys parantaa itseään. Lisäksi neljäntenä periaatteena voidaan ajatella olevan hoidon perustumisen kolmeen edellä mainittuun periaatteeseen eli ymmärrykseen kehon yhtenäisyydestä, itsesäätelymekanismeista sekä rakenteen ja toiminnan keskinäisestä suhteesta. Periaatteiden tarkoituksena on johdattaa osteopaatteja käyttämään tieteellistä tietoa parhaalla mahdollisella tavalla terveyden optimoimiseksi ja sairauteen johtavien prosessien vähenemiseksi. Ne ovat osa osteopaattisen diagnoosin ja hoidon tunnusomaisia, muttei ainoita piirteitä. (Seffinger ym. 2011: 3-4, 21.)

Kehon luontainen kyky parantaa itseään on yksi osteopaattisten periaatteiden kulmakiviä. Jo yli 2000 vuotta sitten Hippokrates on todennut luonnon olevan itsessään paras lääkäri. (DiGiovanna 2021: 2.) Myös osteopatian kehittänyt Andrew Taylor Still huomasi aikanaan, että toiset olivat alttiimpia sairauksille, kuin toiset. Näytti siltä, että luontainen vastustuskyky oli joko perittyä tai hankittua, mutta se auttoi sairauksien vastustamisessa. Still:in filosofia luotti vahvasti tähän kehon omaan itseparanemismekanismiin. Hänen tarkoituksenaan oli poistaa kaikki esteet kehon luontaiselle mekanismille ja varmistaa, että kehon luonnolliset kemikaalit pääsivät toimimaan tehokkaasti patofysiologisten prosessien lievittymiseksi. (Seffinger ym. 2011: 12.)

Vielä nykyäänkin osteopatian filosofiassa ajatellaan, että terveys on monen asian summa - niin fyysisen, kuin henkisen tason adaptiivisen ja optimaalisen toiminnan saavutus. Terveys perustuu ihmisen elimistön luonnolliseen kykyyn vastustaa ja torjua ympäristön haitallisia vaikutuksia ja kompensoida niitä - vastata jokapäiväisen elämän tavanomaisiin rasituksiin sekä ympäristön ja toiminnan ääri-ilmiöiden aiheuttamiin satunnaisiin suurempiin kuormituksiin. Sairastuminen tai dysfunktio syntyy, kun tämä luonnollinen kapasiteetti vähenee tai kun haitalliset vaikutukset ylittävät tai voittavat sen. Osteopatian filosofiassa ajatellaan, että monet tekijät heikentävät tätä kapasiteettia ja luonnollista taipumusta toipumiseen, kuten polygeneettinen perintö ja ympäristö. Tärkeimpiä näistä tekijöistä ovat tuki- ja liikuntaelimistön paikalliset häiriöt tai vauriot. (Seffinger ym. 2011: 21.) Osteopatia pyrkii vapauttamaan ja kehittämään kaikkia niitä voimavaroja, jotka muodostavat vastustuskyvyn ja toipumiskyvyn, mikä yhdistää sen periaatteet Hippokrateen ikivanhaan havaintoon, jonka mukaan luonto on itsessään paras lääkäri (DiGiovanna 2021: 2).

Homeostaasi

Kaikkien monisoluisten eliöiden solut lähettävät toisilleen signaaleja koordinoidakseen eri solujen lukuisat toiminnot niin, että niistä on mahdollisimman paljon hyötyä elimistölle. Yhteistyö edellyttää viestintää, josta huolehtivat umpieritysjärjestelmä ja hermosto. Molemmat järjestelmät hyödyntävät viestiaineita, joita vapautuu umpieritysjärjestelmän soluista ja hermosoluista. Viestiaineet vaikuttavat muihin soluihin, joissa niiden tuoma informaatio ohjaa lopulta monia eri toimintoja. Solujen välisen yhteistyön ansiosta elimistön sisäiset olosuhteet pysyvät lähes vakiona. Tätä voidaan kutsua homeostaasiksi. (Sand & Sjaastad & Haug & Bjålie 2016: 80-83.)

Homeostaasi tarkoittaa elimistön sisäistä tasapainoa (Sand ym. 2016: 80). Sen tarkoitus on ylläpitää ja säädellä elintärkeitä sisäisiä muuttuja, jotka pitävät yllä tämän tasapainon luontaisesti. (Asarian & Gloy & Geary 2012.) Homeostaasia voisikin kuvata optimoinniksi, joka mahdollistaa ihmiskehon sujuvan toiminnan. Jos homeostaasia ei pystytä ylläpitämään, seuraa sairastuminen (Korkeila 2008). Siksi se nähdään kehon terveyden ylläpidon kannalta oleellisena järjestelmänä (Seffinger ym. 2011). Homeostaasin ylläpitämiseen hyödynnetään kahdenlaisia mekanismeja (Mustajoki 2022). Useimmat fysiologiset homeostaattiset mekanismit perustuvat negatiiviseen palautteeseen (Asarian & Gloy & Geary 2012). Esimerkiksi verensokerin optimitason ylläpitämiseksi elimistö käyttää muun muassa haiman erittämää insuliinia (Mustajoki 2022).

Osteopaattinen hoito ja itseparanemismekanismi

Osteopaattinen hoito on kokonaisvaltaista ja vaatii tarkkaa anatomista osaamista. Se pyrkii selvittämään oireiden alkuperän ja auttamaan kehoa palauttamaan oikeanlaisen rakenteen ja toiminnan järjestelmä-, elin-, kudos- ja solutasolla sen sijaan, että hoidettaisiin pelkkää oiretta. Siksi osteopaattien on oleellista huomioida kaikki kudokset, jotka voivat vaikuttaa oireeseen, myös dysfunktion ulkopuolella. Oireiden taustalla olevaa syytä hoitamalla edistetään luonnollisia prosesseja, jolloin keholla on mahdollisuus parantaa itseään sen luontaisen korjauskyvyn kautta siinä määrin, kuin se on mahdollista. Hoitomenetelmät perustuvat pyrkimykseen varmistaa normaali ravitsemus, hermotus ja nestekierto kaikille kehon kudoksille, ja nämä riippuvat pääasiassa normaalien rakenteellisten suhteiden ylläpitämisestä. Hoitotekniikat valitaan asiakkaan omien voimavarojen mukaan niin, että hoito ei vahingoita potilaan omia terveyttä ylläpitäviä ja palauttavia voimavaroja, vaan edistää niitä. (Seffinger ym. 2011: 11-20.)

Osteopaattinen hoitomalli, joka ottaa erityisesti huomioon kehon itseparanemismekanismin tukemisen on metabolinen malli. Sen painopisteenä on homeostaasin tukeminen metabolisesta ja energiaa säästävästä näkökulmasta. Tähän sisältyy niin solu-, kudos- kuin elinjärjestelmien tutkiminen ja hoito, sillä ne liittyvät muun muassa toistensa energiankulutukseen. Tuki- ja liikuntaelimistön sekä sidekudosten rooli patofysiologisissa prosesseissa on erityisen tärkeä. Lisäksi aineenvaihdunnallisten prosessien ja energian säästämisen kulmakiviä ovat valtimoverenkierto, laskimo- ja lymfapaluu, aivoselkäydinnesteen fluktuaatio, tasapainoinen tunne-elämä, oikea ja riittävä ravitsemus, sekä neurologiset, endokriini- ja immuunitoiminnot. (Seffinger ym. 2011: 6.)

Tärkeimpiä asioita, joita osteopaatti voi ottaa huomioon kehon omaa itseparanemismekanismia tukiessaan on siis muun muassa nestekierron tukeminen. Kehon tehokkaaseen nestekiertoon ja sitä kautta asiakkaan omien voimavarojen maksimointiin keskittyy osteopaattisista malleista nestekierrollinen malli, jonka tarkoituksena on huomioida muun muassa hengitysmekaniikan ja nestekierron dysfunktioita. (Seffinger ym. 2011: 6.) Tarkoituksena on ylläpitää optimaalista solunulkoista ja -sisäistä ympäristöä varmistamalla esteetön hapen ja ravintoaineiden saanti sekä kuona-aineiden poistuminen. Kudosstressi, joka häiritsee minkä tahansa kehon nesteen virtausta, voi vaikuttaa kehon itseparanemismekanismiin ja terveyteen. (Faber & Haxton 2011: 95.) Siksi osteopaatti keskittyy tässä mallissa hoitamaan niitä dysfunktioita, jotka vaikuttavat oirealueen verenkiertoon (Dowling & Martinke 2021: 11). Erityisesti aivoselkäydinnesteen fluktuaatiota pidetään terveyden kannalta kriittisenä tekijänä (Seffinger ym. 2011: 12).

Myös hermosto vaikuttaa laajasti moniin kehon toimintoihin nestekiertoa myöden. Sen dysfunktiot voivat aiheuttaa muun muassa paikallista lämpötilannousua, palpaatioarkuutta sekä turvotusta. (Dowling & Martinke 2021: 11.) Hermoston optimaalista toimintaa tukee erityisesti hermostollinen malli. Sen tavoitteena on palauttaa normaali hermostollinen toiminta, mikä parantaa sen säätelemiä toimintoja, jotka liittyvät rakenteeseen, nestekiertoon, aineenvaihduntaan ja käyttäytymiseen. Näiden komponenttien mahdollisimman hyvä toiminta taas osaltaan tehostaa asiakkaan itseparanemismekanismia. (Seffinger ym. 2011: 6.) Esimerkiksi selkärangan alueen dysfunktioiden huomioinen on tärkeää, sillä sen alueella sijaitsee suurin osa perifeerisen hermoston ulostuloaukoista selkäytimestä (Dowling & Martinke 2021: 11).

Normaali ravitsemus, hermoston toiminta ja nestekierto kaikille kehon kudoksille on riippuvainen pääasiassa normaalien rakenteellisten suhteiden säilymisestä. Useimmiten myös Still kuvasi sairauksien ja tautien synnyn seurauksena anatomisista häiriöistä, joista seurasi fysiologinen ja sosiaalinen stressi. (Seffinger ym. 2011: 12-20.) Dysfunktiot voivat taasen olla seurausta esimerkiksi fyysisestä traumasta tai rasituksesta, mutta niiden alkuperä voi olla myös viskeraalinen eli sisäelinperäinen. Esimerkiksi umpisuolen tulehdus voi aiheuttaa vatsalihasten suojaavan spasmin ympärilleen. Monissa tapauksissa sairaus onkin epätasapaino neuromuskulaaristen ja viskeraalisten systeemien välillä. (Dowling & Martinke 2021: 11.)

Terveyteen vaikuttavat lisäksi muun muassa geenit, elintavat, ympäristö, yhteiskunta, tarttuvat taudit ja muut henkilökohtaiset käyttäytymisvalinnat. Esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö, ruokailutottumukset sekä liikunnan puute vaikuttavat osaltaan kehon kykyyn sopeutua stressitekijöihin ja sitä kautta vaikutus siirtyy homeostaasin ylläpitoon. Osteopaattisista malleista biopsykososiaalinen malli pyrkii tukemaan kehon kapasiteettia tehokkaasti ylläpitää, kompensoida ja adaptoitua kehoa kuormittaviin tekijöihin. Sen mukaan dysfunktio voi olla peräisin reaktiosta biopsykososiaalisiin stressitekijöihin, kuten lihasten jännittyminen stressaavassa tilanteessa. Osteopaatti ottaa nämä asiat huomioon hoitamalla kehoa kokonaisuutena yksilöllisen hoitosuunnitelman avulla ja myötätuntoisella sekä tietoisuutta lisäävällä otteella auttaa asiakkaita maksimoimaan sopeutumiskykyään ja suosimaan terveellisempiä elämäntapoja. Biopsykososiaaliseen malliin kuuluukin terveydestä, sairauksista, elämäntapavalinnoista, mielenterveydestä ja ennaltaehkäisevästä hoidosta keskusteleminen. Siksi osteopaatti saattaa antaa kotihoito-ohjeita ja henkilökohtaisia vinkkejä. Usein osteopaattinen lähestymistapa antaa ammattilaiselle mahdollisuuden luoda luottamuksellinen suhde asiakkaaseen, mikä helpottaa yhteisten tavoitteiden saavuttamista. (Seffinger ym. 2011: 7-19.)

Lähteet

Asarian, Lori & Gloy, Victoria & Geary, Nori 2012. Homeostasis. Encyclopedia of Human Behavior. 2. painos. 324-333. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/B9780123750006001919>. Viitattu 8.2.2023.

DiGiovanna, Eileen L. 2021. Introduction. Teoksessa DiGiovanna, Eileen L. & Amen, Christopher J. & Burns, Denise K. An Osteopathic Approach to Diagnosis and Treatment. Neljäs painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 2.

Dowling, Dennis J. & Martinke, David J. 2021. The Philosophy of Osteopathic Medicine. Teoksessa DiGiovanna, Eileen L. & Amen, Christopher J. & Burns, Denise K. An Osteopathic Approach to Diagnosis and Treatment. Neljäs painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 11.

Faber, William J. & Haxton, Jason 2011. The Osteopathic Medicine Advantage: How Medical Miracles Are Made. Wisconsin: Milwaukee. 95.

Korkeila, Jyrki 2008. Stressi, tunteiden säätely ja immuniteetti. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 124 (6). <https://www.duodecimlehti.fi/duo97123>. 683-692.

Mustajoki, Arto 2022. Homeostaasi kehossa ja kommunikaatiossa. Blogipostaus 27.3.2023. <https://blogs.helsinki.fi/med- viikonjuttu/2022/06/08/homeostaasi-kehossa-ja-kommunikaatiossa/>. Viitattu 8.3.2023.

Sand, Olav & Sjaastad, Øystein & Haug, Egil & Bjålie, Jan 2016. Ihminen, Fysiologia ja anatomia. 8.-13. painos. Suom. Raila Hekkanen. Helsinki: Sanoma Pro Oy. 80-83.

Seffinger, Michael & King, Hollis & Ward, Robert & Jones, John & Rogers, Felix & Patterson, Michael 2011. Osteopathic Philosophy. Teoksessa Chila, Anthony G (toim.). Foundations of Osteopathic Medicine. 3. painos. Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins. 3-4, 12, 21.

Osteopatia ja kehon oma itseparanemismekanismi

Edistyneet asetukset